Ajankohtaista

15.6.2010

Asiakastutkimuksen tuloksia

Prosys selvitti huhti-toukokuussa 2010 asiakastarpeita ja IT-kumppanin valintaan vaikuttavia tekijöitä asiakasyrityksissään. Lisäksi tutkittiin asiakkaiden tyytyväisyyttä Prosysin palveluiden eri osa-alueisiin ja kerättiin ideoita palveluiden ja asiakasviestinnän kehittämistyöhön.

Ohjelmistokehityksen suurimpana haasteena vastaajat toivat esille hankkeiden johtamisen oman organisaation sisällä. Avainkohtia ovat vastausten mukaan omien resurssien kohdentaminen, päätöksentekoprosessi, määrittelyt ja toimintatapojen muuttaminen uusien ohjelmistoratkaisujen myötä. Ohjelmistopalvelun toimittajan tärkeimpinä ominaisuuksina pidettiin tehokkuutta/tuottavuutta sekä luotettavaa aikataulujen ja budjetin pitämistä. Myös teknologiaosaamisen sekä lopputuotteiden ja yhteistyön laadun arvostus olivat korkealla.

Asiakastyytyväisyys on kerätyn palautteen mukaan erittäin hyvällä tasolla. Prosysin vahvuuksina tuotiin esille tekninen ja projektiosaaminen, ketteryys, joustavuus ja yhteydenpidon aktiivisuus.

Tutkimuksen suoritti Evida Oy puolistrukturoiduin puhelinhaastatteluin.

Takaisin uutisiin »